The story begins...

[Sam ''Lefty'']

Sam säpsähti naisen huutoa, mutta kun tämä suostui yhteistyöhön hän tajusi, että nyt ei ole aika jäädä ihmettelemään sekavan oloista käyttäytymistä.
Hän teki työtä käskettyä ja pian veltto konstaapeli makasi jo arkussa. Hän laittoi kannen kiinni ja sitoi rikkoontuneen salvan köyden pätkällä.
He nostivat arkun ja kantoivat sen kivisen laiturin päähän sanomatta sanaakaan. Sam katsoi arkkua puuskuttaen. Sitten hän katsahti naista kuin kysyäkseen lupaa työntää arkku veteen, mutta nainen ei tehnyt elettäkään.
Sam pudisti päätään ja työnsi arkun yli laiturin reunan. Se molskahti jokeen ja antautui virran vietäväksi.
Syvä hiljaisuus laskeutui. Vesilinnut lauloivat kimakkaa lauluaan ja aurinko aloitti matkansa taivaanrannan taakse.
Seesteinen hetki pirstaloitui kun Sam totesi haukotuksen perään: '' Nyt maistuisi kyllä kuppi kahvia''

[Teddy]

Kaikki oli pimentynyt yhtäkkiä, mutta pian kaikki alkoi tuntua kylmältä. Salmon tajusi näkevänsä jotain pimeässä. Oliko se vettä? Se kimalsi valkoista valoa, mutta muu ympärillä oli pimeää ja kylmää, ja märkää? Se todella tuntui vedeltä. Sepä kummaa, viimeinen muisto ennen pimentymistä oli kahdesta hahmosta... Kahdesta hahmosta, joista toinen oli aivan varmasti Lefty! Kaksikon toinen osapuoli oli kumauttanut häntä päähän jollakin kovalla. Nyt Salmon muisti. Toinen oli nainen, kaikkien öljy tahrojen altakin hän tunnisti toisen naiseksi, joka oli lyönyt häntä-- jakoavaimella? Kysymys kuului, missä hän itse nyt oli?
Salmon avasi silmänsä hitaasti ja varoen mutta säikähti hieman kun ei nähnyt mitään ja löi päänsä mitä ilmeisimmin arkun kanteen. Hän hätääntyi, sillä arkkuun oli tulvinut vettä, jonka pinta nousi korkeammalle jatkuvasti. Arkku ei ollut erityisen pieni, sillä hän ei ollut erityisen lyhyt mies, mutta tilaa oli silti hyvin rajoitusti. Salmon veti syvään henkeä, meni selälleen makaamaan ja työnsi kantta kaksin jaloin saadakseen sen auki. Hänen tilanteensa alkoi näyttää epätoivoiselta, kun happi alkoi loppua ja hän kykeni tuntemaan, että arkku vajosi kohti pohjaa. Hän työnsi minkä jaloistaan pystyi ja arkkua kiinni pitänyt köysi löystyi ja lopulta irtosi avaten kannen selälleen. Salmon kääntyi mahdollisimman nopeasti ja ponkaisi melkein pohjaan vajonneesta arkusta niin paljon vauhtia kun läpimäriltä vaatteiltaan kykeni. Hänen onnekseen joki ei ollut mahdottoman syvä, joten hän sai potkittua itsensä ylös vedenpintaan haukkomaan henkeä.
Salmon ui rantaan hengästyneenä ja ravisteli kylmiä vaatteitaan hiukan. Hänen lasinsa olivat pitäneet hatun suurinpiirtein päässä, mistä Salmon oli hyvin iloinen, sillä hän ei halunnut kadottaa välineitään. Hän riisui painavan takkinsa ja hattunsa loivasti ylöspäin nousevalle nurmelle ja istahti maahan. Hän poisti myös saapikkaansa yltään, sillä nekin olivat läpimärät, housuita puhumattakaan, mutta niitä hän ei ottaisi pois.
"Miksi tässä aina käy näin..." Hän mumisi itsekseen. Kerättyään hetken voimia ja moraaliaan, hän nousi ja keräsi kaikki painavat ja märät vaatekappaleet käsivarsilleen lähtien kipuamaan ojasta ylhäällä odottavalle hiekkatielle. Ylös päästyään hän katsoi molempiin suuntiin miettien kumpaan lähtisi. Hän päätti ottaa vaihtoehdoista oikean, sillä sielläpäin olisi luultavasti silta, josta pääsisi takaisin kaupungin puolelle jokea.
Tien pikkukivet pistelivät hänen paljaita jalkapohjiaan, mutta saapikkaat eivät tuntuisi sen mukavammilta märkinä. Yö oli jo laskeutunut kunnolla kaupungin ylle ja kuu valaisi hänen menoaan, sillä maaseudulla ei käytetty katulamppuja. Matka tuntui pidemmältä kuin se oikeasti oli, mutta vihdoin hän pääsi ylittämään laiturimaista siltaa joen toiselle puolelle. Kadun kivetys tuntui paljon mukavammalta paljaiden jalkojen alla. Hän käveli pitkän matkan toimistolleen asti ja ilmottautui siellä paikalla olevaksi. Parker oli näköjään jäänyt odottamaan hänen paluutaan ja oli erittäin ärtynyt ja väsynyt, mutta myös selvästi huolissaan.
"Löysin Leftyn.. Mutta hänen kenties rikoskumppaninsa löi minulta tajun kankaalle ja heräsin arkusta.. Virtaavassa joessa." hän oli selittänyt huolettoman oloisena. Parker näytti yhä enemmän huolestuneelta, mutta hänen vakava ilmeensä palasi pian.
"He eivät varmasti pysy siinä piilossa pidempään.. Kiitos kuitenkin.. Antaa päällikön päättää sinun kohtalostasi huomenna. Parasta ehkä että menet kotiin lepäämään..?" Parker totesi ja juuri kun Salmon oli kääntymässä pois, otti hän vielä hiukan kosteaa nuorempaa konstaapelia olasta. "Voin kyllä heittää sinut? Ihan turhaa vilustuttaa itseään tuolla tuossa kunnossa." Salmon oli hiukan yllättynyt, mutta suostui silti. Matka ei ollut kovin pitkä, mutta säästyipähän siinäkin aikaa. Hän kiitti Parkeria kyydistä ja kiiruhti sisälle asuntoonsa heittäen kylmät kosteat vaatteensa pois keräten samalla kuivia ja puhtaita vaatteita mukaansa. Hän kävi lämpimässä suihkussa, puki mahdollisimman paljon vaatetta päälleen ja meni nukkumaan hiukan epäröiden seuraavan päivän tapahtumia odottaessaan. Päällikkö ei aina ollut yhtä innokas pienistä johtolangoista.

[Viivi]

Verstaassa kuului teepannun vislaus, kun vesi oli lämmennyt kiehuvan kuumaksi. Nainen laski suojanaamarin kasvoiltaan - hän yritti selvittää päätään samalla kuin jatkoi laivan hitsaamista - ja nousi ylös kaatamaan sitä kahteen kuppiin, lisäten molempiin ruokalusikallisen kahvinpuruja. Toisen kupin hän ojensi miehelle, jonka kanssa oli juuri suorittanut rikoksen. Murhan. Murhayrityksen? Hän ojensi kahvikupin rikoskumppanilleen,
"Siinä. Ja nyt alat selittää. Kuka sä oot ja ihan yleinen kysymys tästä kaikesta: miksi? Onhan tää neulanreikäkameralla tehty pila? Ainoo kerta ku oisin oikeasti ilonen niistä pirun jäynistä."
// editoitu täsmällisemmäksi uvu

[Sam ''Lefty'']

Toimiston ikkunoista oli hyvä näkyvyys ulos joelle, mutta aurinko oli jo melkein laskenut joten kaasulyhty antoi heille valoa.
Sam otti hatun päästään ja nosti likaiset lasinsa otsalle paljastaen totiset tihrusilmänsä.
Nainen näytti hieman säikähtävän tätä näkyä mutta sitten... Hän purskahti nauruun.
Samiä alkoi puistattaa koska tiesi tämän johtuvan hänen silmistään.
Hän oli saanut lapsena kärsiä kiusoittelusta ja nimittelystä niiden tähden. Hän piti laseja lähes jatkuvasti piilottaakseen silmänsä,
koska häntä ei muuten osattaisi ottaa vakavasti. Muistot viilsivät hänen sieluaan mutta hän piti totisen ilmeensä
vaikka käänsikin päänsä sivuun. Hän käänsi katseensa takaisin naiseen joka alkoi jo toipua naurukohtauksestaan.
Nainen hiljeni ja otti totisen ilmeen aivan kuin olisi tajunnut osuneensa arkaan paikkaan.
'' No, jos sua niin hirveästi kiinnostaa tietää... Nimi on Sam. Kaupungilla mut tunnetaan Leftynä''
Hän otti kupista vasemmalla kädellään ja hörppäsi mustaa kultaa. Nainen näytti tajuavan mistä moinen liikanimi tuli.
Sam jatkoi '' Olin iltakävelyllä kun näin erään puodin ikkunassa tämän pikkuisen-'' Hän nosti taskustaan pienen rihkamasormuksen ja asetti sen pöydälle
'' En voinut vastustaa kiusausta joten näpistin sen vaivihkaa. Sattumoisin tämä konstaapeli josta juuri hankkiuduimme eroon näki tilanteen
ja päätti tehdä kärpäsestä härkäsen'' Hän hörppäsi taas kahvia ja jatkoi: '' Juoksin varmaan puoli kilometriä kunnes saavuin tänne satamaan,
sitten näin tämän hallin ja... niin'' Hän pudisti päätään ja kohautti olkapäitään.
Jospa sinä vaihteeksi kertoisit vähän itsestäsi niin voitasiin tasata tilit?
(Sidenote poistettu tehdyn täsmennyksen johdosta)

[Viivi]

"No sinähän olet oikea kovan luokan varas. Pitääkin katsoa ettet näpistä yhtä sadoista nauloistani." nainen vastasi sarkastisesti, hän ei perustanut rihkamasta. Nyt tämä Sam halusikin tietää jotakin hänestä, mutta kannattaisiko tällaiselle henkilölle uskoa tietoja? Noh, hän oli kyllä sen velkaa... Mekaanikko kohautti olkiaan ja ojensi kätensä eteenpäin, kätelläkseen, "Mä muutin tänne muutama vuosi sitten ulkomailta. Nimeni on Viivi." hän sanoi hymyillen ja piti pienen tauon, odottaen että Lefty vastaisi hänen kädenpuristukseen. Kun mies jäikin vain tuijottamaan Viivin avokämmentä, hän veti sen takaisin.
"Muutama kersa täälläpäin kutsuu Fefeksi, se on vähän outoa. Eihän mun nimi ole niin vaikea lausua? Mutta niin, korjaan laivoja, teen rehellistä työtä. Paitsi tietenkin nyt me ollaan mahdollisesti tapettu poliisi. Se siitä kaikesta. Olisiko Wagner hyvä peitenimi mulle?"

[Sam ''Lefty'']

Sam oli niin hämmentynyt Viivin ystävällisestä eleestä, ettei osannut vastata kättelypyyntöön. Hänen mielensä muuttuu aika vauhdikkaasti, Sam tuumi, vai enkö vain ymmärrä naisia...
Hän ravisti ajatukset mielestään. Nyt Viivi jo vihjaili rikoskumppanuudesta, eihän tässä pysy perässä ollenkaan. Ja muutenkin, minähän toimin aina yksin, olen aina toiminut... en kaipaa seuraa, varsinkaan tuollaista raivohullua... Mutta toisaalta hän voisi olla hyvä kädenjatke. Varsinkin kun esivalta roikkuu kintereilläni minne tahansa menenkin. Apurille olisi kieltämättä käyttöä, ainahan voin hankkiutua hänestä eroon jos hän tuottaa hankaluuksia...
'' Eipäs nyt mennä asioiden edelle, jos se pollari on hengissä niin ei olla vielä kuivilla. Mä en ole varma onko tää turvallinen paikka oleskella.. meitä varmaan tullaan etsimään ennenpitkää''
Sam joi kahvinsa loppuun ydellä kulauksella ja nousi jaloittelemaan. '' Niillä on muutakin hampaankolossa mun suhteen. Mä teen työkseni keikkatöitä niille jotka maksaa, ja sanotaanko näin että muutamia kertoja on täytynyt turvautua kättäpidempään. '' Sam istuutui takaisin pöydän ääreen ja katsoi Viiviä syvälle silmiin '' Mä luotan siihen että sä osaat olla hiljaa tämän suhteen'' Nyt Sam ojensi vuorostaan kätensä Viiville '' Sujut? ''

[Viivi]

Nainen siristi silmiään. Hän voisi perääntyä. Saada miehen poliisien käsiin, puhua itsensä kuiville. Hän voisi.

Ei. Ei voisi. Ihan vain koska omatunto ja sitä rataa. Penteleen eettisyys ja oikeus ja vääryys. Mikä edes oli oikein?

Viivi raapi niskaansa ja veti syvään henkeä,
"Tulen niin katumaan tätä, mutta sujut." hän puristi Samin kättä. "Nyt nukutaan ja aamulla häivytään jonnekin... mitä mä teen kaikille maksaville asiakkaille..." Viivi höpisi ja nousi ylös, kadoten verstaan pimeyteen. Yö oli tullut. Ja yöhän vaihtuisi aikanaan aamuun ja auringonpaisteeseen? Kaikki tulee olemaan hyvin. Jep. Jep...

[Teddy]

Aamu sarasti Shrawnmoren kaupungin yllä. Sumua oli noussut yön aikana joen suunnalta ylös kaupungin kohoavia katuja ja tunkeutunut kujille hämäämään siellä nukkuvia vähempiosaisia ja kodittomia, miksei myös edellisenä iltana sinne sammuneita, jotka eivät olleet varmoja, minne olivat heränneet. Sumu oli myös huurtanut talojen ikkunoita ja auringonsäteiden osuessa lasin kylmään pintaan, alkoi valua vesipisaroina ikkunalaudoille kostuttaen puuta sen ympärillä, tehden silti vain huomaamatonta vahinkoa. Kello oli vasta yhdeksän maissa aamulla, kun koko kaupunki alkoi olla valmis uuteen päivään. Tehtaissa työskentelevät olivat ensimmäisinä ulkona jo seitsemän pintaan, mutta muissa ammateissa ei ollutkaan niin tarkkoja vuoroja, kuten esimerkiksi lainvalvojia riitti partioimaan kellon ympäri, eikä kaikkia välttämättä tarvittu asemille samaan aikaan.
Nuorempi konstaapeli Theodore Salmon muun muassa heräsi auringonsäteiden tunkeutuessa hänen ikkunastaan sisään ja häikäisten hänet heti ensimmäisenä hänen avattuaan silmänsä. Hän hieroi silmiään hetken unisena, mutta muisti pian mitä hänet oli velvoitettu tekemään. Päällikön tapaaminen ei ollut kovinkaan yleistä, sillä vaikka hän oli vain kyseisen aseman päällikkö, oli hänelle annettu esivallan oikeudet kaikkiin alempiin virkoihin. Salmon nousi siis nopeasti ja huomasi vihdoin kylmän hien muistaen eilisen. Hän pudisti ajatukset mielestään ja kävi nopeasti suihkussa. Hänen palkkansa oli tarpeeksi suuri saamaan hänelle lämmintä vettä jopa kaksi kertaa päivässä pelkkää suihkua varten. Salmon kävi läpi normaalit aamutoimensa ja oli nopeasti valmis, jopa hänen vaatteensa olivat täysin kuivat, tai ainakin tarpeeksi, ettei se enää häirinnyt häntä. Hän sulki oven perässään ja tuumi itsekseen, mitäköhän päällikkö sanoisi hänen eilisiltaiseen seikkailuunsa.
Matkallaan toimistolle Salmon kävi mielessään useita eri variaatioita siitä, kuinka heidän keskustelunsa voisi mennä joko erittäin hyvin tai erittäin huonosti, tai siltä väliltä. Mikään ei tuntunut enää varmalta. Kun hän vihdoin saapui toimistolle, käveli hän mahdollisimman nopeasti yläkertaan päällikön huoneen ovelle ja juuri kun hän oli koputtamassa, kuului sisältä jykevä ääni, joka sanoi: "Tule sisään." Salmon avasi oven hiukan epäröiden, mutta niin pian kuin päällikkö tuli näkyviin, hän suoristi selkänsä ja toimi niin määrätietoisesti kuin vain suinkaan kykeni.
"Istu."
Salmon istui tuolille massiivisen tumman tammipöydän eteen. Hän tunsi olonsa pieneksi, mutta yritti olla näyttämättä sitä päällikölle, jolla tuntui olevan röntgen katse, joka tunkeutui suoraan hänen sieluunsa.
"Eilen illalla jättäydyit jälkeen muusta partiosta ja melkein hukuit rikollisia jahdatessa?" päällikkö kysyi varmistusta mahtavalla äänellään. Salmon pyrki vastaamaan mahdollisimman asiallisesti. Koko keskustelu tuntui jatkuvan ikuisesti. Päällikkö esitti kysymyksiä, joihin Salmon vastasi parhaansa mukaan. Keskustelussa muun muassa esiteltiin paljon protokollia tilanteen ja mahdollisen rangaistuksen selvittämiseen. Monesti Salmon olisi mieluummin vaikka hukkunut siinä arkussa kuin kuunnellut tämän vakavan viiksinaamaisen sielunsyöjän syytöksiä ja ratkaisuja. Tietenkin hän arvosti päällikköä, kukapa hänen ammatissaan ei arvostaisi? Mutta silti häntä pelotti. Ehkä eniten oman ammatin menettäminen, sillä hän tiesi, ettei tässä kaupungissa niin vain opiskeltu uutta sellaista. Päällikkö kävi luultavasti jokaisen mahdollisen rangaistuksen ja mitä vielä läpi, mutta lopputulos oli suuri helpotus hänen pelokkaalle sielulleen.
"Saat varoituksen. Siirrän tehtäväsi lainvalvojana vain ja ainoastaan tämän tapauksen ratkaisemiseen, mutta varoitan! Jos rikot enää yhtä sääntöä, olet erotettu! Voit poistua konstaapeli Salmon."
Salmon nousi varovasti, ikään kuin lattialla olisi ollut jotain nukkuvaa, jolla oli terävät hampaat, eikä sitä olisi saanut herättää. Hän asteli mahdollisimman nopeasti, mutta tarpeeksi hillitysti ulos, ettei se näyttäisi siltä, että hän pakenisi jotain. Oven suljettuaan, hän huokaisi syvään ja tunsi jalkojensa miltei pettävän hänen allaan. Hän raahautui oman työpöytänsä ääreen ja istui. Häntä alkoi naurattaa, ei niinkään mikään hauska asia, mutta hän nauroi silti. Salmon sai kyllä osakseen muutamia mulkaisuja joiltakin työtovereiltaan, jotka eivät olleet niin aamuihmisiä. Vanhempi konstaapeli Parker tuli kysymään tilannetta, ja Salmon vastasi huolettomana saaneensa varoituksen sekä siirron pelkästään kaksikon kiinni saamiseen. Parker onnitteli häntä siitä, ettei saanut potkuja ja hetken he molemmat nauroivat, kunnes oli aika ryhtyä töihin.

[Sam ''Lefty'']

Väsynyt lattialankku narahti Samin saappaan alla kun hän ja Viivi astuivat sisään vanhaan tiilitaloon. Päivä oli jo edennyt pitkälle mutta kadut täyttyivät heidän edukseen yhä sumusta, vaikkakin Samin ei olisi juuri tarvinnut piilotella. Esivalta kun ei juuri tunnistanut häntä ilman pitkää takkia ja laseja. He olivat lähteneet aamulla kiireen vilkkaa pois telakalta, sillä esivalta olisi saattanut koputtaa oveen koska tahansa. Sam oli ehdottanut majapaikaksi vanhaa tehdaskäyttöön rakennettua tiilitaloa joka sijaitsi muutaman kilometrin päässä. Hän oli aikanaan majaillut siellä mutta siirtynyt sittemmin paremmille apajille kaupunginosan kuihtuessa pois. Viivi nyrpisti nenäänsä kun he astuivat sisään mutta näytti hyväntuuliselta kun näki kuinka paljon tilaa hänellä oli rellestää pienessä tehdashallissa. Sam kapusi rappuset ylös vanhaan toimistoon ja yllättyi kun sieltä ei oltu anastettu mitään. Hänellä oli nähkääs ollut monta vuotta aikaa sisustaa koppia mieleisekseen kun hän oli siellä majaillut.

[Viivi]

"Hah, mä aattelin et tää paikka ois maan tasalla kun porukkaa ei enää asu näillä main ja kersat kertoo vaan kummitustarinoita täältä, mut täähän on oikeasti aika siisti paikka, rikollisia ja päihtyneitäkin näkee vähän." Viivi naurahti seuratessaan Samia toimistohuoneeseen ja kohautti sitten olkiaan,
"Tai no, unoha toi rikollisuusasia."

Sam oli hiljainen mies, eikä nainen oikein ollut varma, miten häntä pitäisi lähestyä. Kyllä heidän nyt juttuun pitäisi tulla, kun yhdessä piileskelevät esivaltaa! Mikä on hyvä tapa avata keskustelu? Viivi katseli ympärilleen miehen huoneessa ja iski silmänsä vanhaan kramofoniin, joka oli pölyn peitossa ja jonka torven sisältä pilkotti pienen eläimen pääkallo. Hän raapi hikistä päänahkaansa myssyn alla ja mietti, pitäisikö kysyä musiikkimausta vai siitä mikä piru tuo pää sen suipossa osassa on?

"Ööh... Öm. Ööh? Mikä toi ksylofoni nyt oikeen on?" hän älähti ja osoitti nurkassa nököttävää laitetta.